Vielä pari päivää
tiistaina 18. elokuuta 2009

Sorasetin poijjaat kävivät kylässä, ja täytyy sanoa, että ajoitus oli kokolailla oikea. Kalaa tuli mukavasti ja kaiken merkkistä, sillä Jäämerikin tuli nähtyä. Suurin osa oli kuitenkin oikean merkkistä, eli kirkasta lohta.

Muut uutiset aloituspäivältä ovat: Maukka 16,5 kg, Timo Laiti 12,4 sekä 7,3 kg.

paripaivaa1.jpgMikko Uusi-Marttila ja Henkka, sekä päivän saalis.

paripaivaa2.jpgSoraset 2.


 

Teno Unplugged 2009
sunnuntaina 9. elokuuta 2009

Rankkaa oli, mutta niin mukavaa. Historian ensimmäinen Teno Unplugged -tapahtuma on takana päin, ja vatsalihakset ovat vieläkin kipeät kaikesta nauramisesta (Kiitos Aake ja “Myyrä”).

Idea tapahtumasta syntyi viime kesänä, ja tarkoituksena oli järjestää yrityksille hulppea, mutta leikkimielinen kalastuskilpailu Lapin hienoimmissa maisemissa hienossa seurassa. Taloudellinen taantuma (miten tylsiä sanoja) iski kuitenkin paskanakkinsa peliin mukaan, ja tapahtuma vietiin läpi alkuperäissuunnitelmaa pienemmillä puitteilla.

Suunnitelmaan kuului myös hyväntekeväisyyttä Nuorgamin ainoata koulua kohtaan, ja tällä hetkellä koulun vanhempainyhdistys hallinnoi parintuhannen euron arvoista äänentoistojärjestelmää. Jotta tämä tuli mahdolliseksi, haluamme kiittää erityisesti paikallisia soutajia, jotka olivat myös hyväntekeväisyysmielellä mukana. KIITOS JÄTKÄT!

Itse kilpailu vietiin läpi keskiviikkona epämääräisessä muutaman tunnin ajassa ylituomarin (Saku) valvovan silmän alla. Itse asiassa säännöt muotoituivat lopulliseen asuunsa vasta palkintojen jaon yhteydessä.

Jossiteltavaa ei kuitenkaan jäänyt, sillä kilpailun ylivoimaiseen voittoon souti pariairokaksikko Aake Kalliala ja Henkka Orre saaliinaan lohi 7-10 kg ja titti/ronttonen 3-6 kg. Toisena maaliin saapui veljeskunta Hannu Salo jaAslak Kylmäniemi kauhialla titillä. Kolmannen palkinnon arvoinen suoritus oli Hissu Hietalahden ja Pekka Riipisen lohi, joka iski harjusperhoon… ei kun toisin päin… eli harjus, joka iski lohiperhoon  :D.

Ensi vuonna uudestaan ja KAHTA KAUHIAMMAT BILEET!

Lopuksi tietysti kiitokset yrityksille, jotka olivat hyvässä hengessä mukana:
Muuttopalvelu Niemi Oy, Jomena Oy, Isku Yhtymä Oy, Kemppi-yhtiöt Oy, Rajamarket Suomenrinne Oy, Saku´s Salmon Safari Oy, Riipisen Riitaherkut Oy ja TeliaSonera Finland Oyj.

Lisää kuvia tapahtumasta julkaistaan syssymmällä valokuva-albumissa. Toki luvassa on myös kalakuvia ym. ym.

Kesää on kuitenkin vielä jäljellä, joten eipä mennä asioiden edelle.

unplugged091.jpgVoittajalle voittajan pusu: Aake ja Henkka, sekä kauhiat laksit.

unplugged092.jpgKevyesti kakkoseksi: Hannu ja Aslak.

unplugged093.jpgHissu ja Pekka sekä harjus, joka maistuu paremmalta kuin lohi – ainakin poikien mielestä.

unplugged094.jpgHissu, Saku, Eino Paltto ja Erkki Junttila.

unplugged095.jpgNuorgamin koulun oppilaita, heidän vanhempiansa, sekä Teno Unplugged -väkeä. Hienointa oli se, että koulun 13 oppilaasta paikalle oli saapunut 11.

unplugged096.pngNimmareita jaettiin ja yhteiskuvia otettiin.


 

Sormikoittokunta joella
tiistaina 4. elokuuta 2009

“Ammattilaisryhmämme” kävi lenkin joella, ja hetken soudun jälkeen kasassa oli kolme kalaa: tuplatärppititit ja ronttonen. Hyvä suoritus sinänsä, koska täpinöissään unohtivat sekä haavin, että koukun rantaan. Pekka ei tästä kuitenkaan häkeltynyt, vaan työnsi sormen kiduskannesta sisään, ja pyysi kalaa odottamaan vielä hetken, jotta saa toiseltakin puolelta sormea tyrkylle. Hyvin nousi.

sormikoitto.jpg


 

Tittiä pukkaa
torstaina 30. heinäkuuta 2009

Hiljaista on. Titti sieltä ja toinen täältä, mutta suurempaa trafiikkia ei ole ollut. Tepolla tosin on edelleen vauhti päällä, sillä kuluneen vuorokauden tulos oli 12 kg kojamo ja titti.

Vesi on hieman kohonnut sateiden ja Rastigaisan sulamisen myötä (ihan totta, edelleen on lunta), joten toivotaan, että lohi liikahtaisi myös jääkellaria kohti. Kalaa näkyy loiskivan ja pomppivan joessa ihan mukavasti, joten tulee se vielä sekin hetki, että kunnon puru alkaa.


 

Hard Day's night
sunnuntaina 26. heinäkuuta 2009

Joella tapahtui kummia silloin, kun itse tuli lauleltua “Kalajoenhiekkoja” ko. paikkakunnalta kotoisin olevien hauskojen veijareiden kanssa. Tampereemmiähet sen sijaan viettivät kovan päivän yötä ja kävivät mellastamassa joella. Aamulla sumuisin silmin tuli jääkellarista bongattua 8,8 kg, 5,3 kg ja kaupan päälle vielä kolme tittiä. Muuten olisin antanut pojille vuorokauden penalttia, mutta sattui tulemaan rauhoitusilta  ;)

Ei ole huonosti mennyt muuallakaan Lohirannan ympäristössä. Teppo: kuusi tittiä & jalka. Jame: 16 kg. Kala-Harri: 17,1 kg.

Että näin.

hard1.jpgMikko & Arto & pirusti kalaa ensimäisellä luvalla.


 

Jotkut saa, toiset sitten taas ei...
perjantaina 24. heinäkuuta 2009

Baddingia mukaellen tasan ei käy onnen lahjat. Pekka Heimola ja Torsti Laukkanen olivat Lohirannan saamamiehiä parin vuorokauden ajan. Kalat 8 kg, 3,9 kg ja tinttarainen eivät jättäneet sijaa jossittelulle. Pari karkuutustakin kerkisi tapahtumaan, joten tapahtumia piisasi.

jotkutsaa.jpgKahdeksan kiloa & viisi jalkaa. Kahdella jalalla Torsti Laukkanen ja Pekka Heimola.


 

Taas tätä
keskiviikkona 22. heinäkuuta 2009

Lohirannan jääkellari ei taaskaan ota täyttyäkseen. Kalaa näkyy melko hyvin, vaan ei meinaa ottaa sitten millään. Tuure kertoi tähänkin selityksen: nyt on Akkojen viikko.

Vesi on lähtenyt jälleen laskuun, ja lämpenemistäkin on taas odotettavissa helteiden myötä. Kylmät yöt kuitenkin auttavat asiaan.

Ja tämä on sille henkilölle, jolle on tullut hätäkakka housuihin Lohirannan rappusten alapäässä:
Valkoiset, vaaleanpunaisilla merkeillä varustetut miesten alushousut on viskattu jokeen. Toivottavasti KALAONNESI on sinulle suotuisa ja perhosi pyytävä, ja kakkakalsarit jonain kauniina päivänä veneesi potkurin ympärillä tai parhaaseen puukalaasi pysyvästi sotkeutuneena.


 

Täältähän näitä
maanantaina 20. heinäkuuta 2009

Joki on ollut edelleen anteliaalla päällä. Ohessa esimerkkinä Gabriel Drescher ja lohi 8,82 kg sunnuntai-illan ratoksi. Pyytönä perho heitettynä ja paikkana merta edempänä sijaitseva Yläköngäs.

Moilanen se jatkaa myös hyvää sarjaa. Kalat ovat kylläkin pienentyneet, sillä tällä kertaa Sirman lohi painoi “ainoastaan” 12 kiloa ;)

taalta.jpg
Gabriel Drescher ja lohi 8,82 kg


 

Artun ensimmäinen
perjantaina 17. heinäkuuta 2009

Pason poijjaat tulivat ensi kertaa joelle ja sitä myötenhän se tuli myös ensimmäinen lohi. Puntari pysähtyi lukemaan 6,3 kg ja ansiokkaana väsyttäjänä toimi junioriosasto nimeltä Arttu.

Särkkien tittiralli on edelleen käynnissä, joten tuoreita ja täisiä sushikaloja nousee jokeen kokolailla mukavasti.

artuneka.jpgArttu (saamamies) ja Hannu Paso, ja lohi 6,3 kg.


 

Edelleen hyvällä mallilla
torstaina 16. heinäkuuta 2009

Uskoa riittää edelleen kauden kohenemiseen. Särkillä oli veden lämpötila laskenut edellisillasta melkein kolme pinnaa, ollen nyt 13 astetta. Kalaa tuntuu jokeen nousevan kohtuullisesti, sillä titti puri mukavasti, ja koukuttipa Teppo myös yhden 4,7 kg:n jalan.

Tämän päivän julkaistava uutinen on Rytingin lyhyt ja ytimekäs tekstiviesti: 17,4 kg.