Se siitä sitten
perjantaina 29. elokuuta 2008

Kausi on paketissa, veneet törmällä ja pakollinen telttaretkeily Norjaan suoritettu.

Mitään ihmeellistä ei Lohirannan ympäristössä kauden pääteessä enää tapahtunut, jollei oteta lukuun veden nousua (taas). Josko sitten ensi kaudella päästäisiin käymään normaali kesävedellä.

Lohiploki ei hiljene vielä kokonaan, vaan raportointia tapahtuu Tenojokilaaksosta riekonmetsästyksen lomassa. Ja kun aikaa on, päivitellään myös nettisivuja + valokuva-albumeja hissun kissun.
…ja viimeiset kolme paitaa lähtee omistajilleen lähipäivinä.


 

Kylläpä se kesti
lauantaina 16. elokuuta 2008

Vihdoin saapui kauan odotettu vesisade, ja joen pinta heilahti ylöspäin. Tämä näkyy myös Lohirannassa, sillä vihdoinkin jääkellariin saatiin täytettä. Mikot Helenius ja Ellonen kävivät pikaisesti aamupäiväkalalla, ja kantoivat hetken päästä törmälle 17 kg:n komian kojamon. Turha lähteä kotirantaa edemmäs kalalle :D.

sekesti.jpg


 

Satunnaista otantaa
keskiviikkona 13. elokuuta 2008

Kovin on ollut hiljaista aikaa, vaikka satunnaiskaloja on tullut toinen sieltä ja kolmas täältä. Viime yönä on sentään jotain tapahtunut, sillä Junkkosen porukka oli saanut 15,5 kiloisen, ja kuulopuheiden mukaan Tepon veneen alapuolelta olisi noussut 22 kg. Tepon kanssa olemme keskittyneet lähinnä riistalaskentaan, vaan eipä ole sekään ollut kovin tuloksekasta. Jäämme odottelemaan uutisia joelta, sillä vielä on viikko jäljellä…


 

Tuosta se yleensä ott…
tiistaina 29. heinäkuuta 2008

Näin oli Eero sanomassa, mutta ei kerinnyt lausetta loppuun. Tuli siis käytyä Eeron soutuopissa, mutta sulateltavaa tuli niin paljon, että Palokoski jäänee seuraavaan kertaan. Muuten oli mukava reissu.
Ai niin, Kauppilan kalasäkki tuli tiensä päähän ja pohja putosi pois.

tuostase.jpg

Ystävämme, mökkinaapurimme Jaakko N. loukkaantui säämiehemme “varo halpoja kopioita” olkihatusta ja toi terveisiä Nokialta. Tuure ja minä vietämme loppukesän hellepäiviä aidot Tapsan Tahti/Isoisän -olkihatut päässämme. Jatkuvien hellepäivien haittapuolena on kuitenkin se, että hammasharja, piippu ym. suuhun kuuluvat asiat alkavat ilettää.

tuostase2.jpg


 

Kortto nähty Islannissa
perjantaina 25. heinäkuuta 2008

Otsikko pitäisi kuulua seuraavasti: Aslakki ym. saa kalaa, kaikki muutkin ehkä…
Tänä iltana on oikeinkirjoitusvaivoja, joita vihaan yli kaiken, mutta asia pyhittääköön keinon:

Aslakki sai taas kauhian kalan (17,8) , josta esimerkkinä alla mainittu järkäle.

islannissa.jpg

Janne”tasotetejanne” taas tyytyi hieman pienempään. ainoastaan 12,5 kg. Yläkerran (Olli G) porukka väki on vetänyt kalaa lähes taukoamatta, joten hyvin menee :D.

islannissa2.jpg


 

Pohjoispuhuria
torstaina 24. heinäkuuta 2008

Voi että, kun olo tuntuu joskus pöljältä. Erinäisten vesisateiden myötä ajattelin olevani fiksu ja jättää eilispäivänä veneiden tulpat pois – kyllästyneenä veden kauhomiseen rannalla olevista veneistä.
Tänä aamuna huomasin tehneeni suuren erheen, sillä vesi oli noussut lähes puoli metriä, ja venheet täynnä vettä.
Tuulikin on ollut pari päivää sitä luokkaa, että lippalakista on tosissaan joutunut pitämään kiinni, jos ei ole halunnut lippiksen kieroslukuja Mika Kallion kotarin vastaaviin. Tällä hetkellä (23.30) sää on kuitenkin palailemassa normaaliin, eli epävakaiseen.
Kaloja on ollut vaikeista olosuhteista huolimatta liikkeellä. Jani asiakkaineen kiikutti alkuillasta jääkellariin 14 kg:n jo tummuneen kojamon ja Jamea vakoillessa takaloosterista paljastui 13 kg:n fisu.
Kauppilan Eerokin saapui “pitkästä aikaa” paikalle. Vieheiden laskemisen jälkeen pakkaseen kulkeutui jälleen metrinen pölkky. Mitähän Eerolle tulevalla viikolla käyneekään, kuka, mitä häh???

Ai niin, julistamme hokkuspokkusviikon täten päättyneeksi :D.


 

Aurinko paistaa ja vettä sataa
lauantaina 19. heinäkuuta 2008

Otsikolla voi osuvasti kuvailla menneiden ja kuluvien päivien kelejä. Vesi nousi muutama päivä takaperin parisenkymmentä senttiä ja odotukset olivat kovat. Yhden yön aikana tapahtumia riittikin, mutta sen jälkeen kalat ovat olleet lähinnä satunnaisotantoja – jos ei oteta lukuun sitä, kun Lehtisolan Jouni toissa yönä kurvasi rantaan ja nosteli veneen pohjalta rannalle 13,3 kg, 11,5 kg ja 8,jotain kg lohet…

Välillä ukkostaa, välillä paistaa, vesi nousee ja laskee, joten jäämme odottamaan hokkuspokkus-viikon päättymistä.


Hikipäiviä ja önniäisiä
tiistaina 15. heinäkuuta 2008

Hellettä on riittänyt, vesi laskenut ja santa noussut.
Lohirannan tienoo on parhaassa soutuvedessä, mutta sunnuntai oli kuitenkin melkoisen hiljaista kalojen suhteen.
Hikistä on ollut, mutta jos Norjan säätietoja on uskominen, huomisiltapäivästä pitäisi ropsauttaa vettä. Tämä toivottavasti helpottaa kalojen liikkumista jääkellareihin.
Retkeilyn tässä vaiheessa, eli tänään, pitäisi myös itse aloittaa kalastuskausi. Mutta jos ei vielä tänä vuonna, niin viimeistään ensi…


 

Käytämme parhaat selkäpalat
perjantaina 11. heinäkuuta 2008

Kenellekään ei liene enää yllätys, että Lohirannan palvelurepertuaari laajenee viikottain.
Tällä viikolla olemme perustaneet kalankasvattamon, ja lupaamme tehdä esim. kuvan kaltaisista kaloista asiakkaan toivoman kokoisia.

parhaatpalat.jpg


 

18,6
perjantaina 11. heinäkuuta 2008

Otsikko ei ole päivämäärä, vaan Kauppilan Eeron kuvassa olevan kalan paino.
Eero on kuluvalla viikolla kiskonut taas sen verran kalaa, että ei pysty enää laskemaan. Vaan haitanneeko tuo mittään.

186.jpg


 

Team Hollolan Uistin rules
tiistaina 8. heinäkuuta 2008

Lohiriehaviikon kalastuskisaan saatiin oikein kunnon avaus, kun Ari ja Ilari taltuttivat veneeseen isomman luokan kojamon. Lohirannan yöllisessä punnitustilaisuudessa digitaalivaaka antoi veret laskettuna painoksi 21,7 kg, ja aamun virallinan punnitus näytti painoa kertyneen 21,05 kiloa, ja pituutta 127 cm.
Heinosen perheen kalahuolet sen kuin lisääntyvät, sillä jollain konstilla pitäisi kalat saada kuljetettua kotiinkin ja vielä on viikkoa jäljellä…

hollola.jpg

Huonosti ei mene Lämsän Matin ryhmälläkään. Ensimmäisen luvan puolivälissä Lohirannan jääkellari on jo piukassa tavaraa, isoimman ollessa 15 kilon kieppeillä. Tosin seurueen naisväki on vastannut pääosin suuremmista kaloista, mutta herrat ratkaisivat tilanteen laittamalla emännät jäämeren retkelle ja lähtivät itse takaisin joelle. .
Kuvia ja retken loppuraporttia tulee keskiviikkona.


 

Elämme kovia aikoja
maanantaina 7. heinäkuuta 2008

Viikonvaihteesta muodostui kalan suhteen lähes järkyttävä. Kalaa kannettiin Lohirantaan sitä tahtia, että laskuissa ei meinannut enää pysyä mukana. Varsinkin Rautakeskon pojat kunnostautuivat, ja kalaa tuli porukalle yhteensä 144,6 kiloa.

Ohessa hieman tilastoa:

Rautakesko: Jarmo 38,9 kg, Teemu 20,0 kg, Markus 22,8 kg, Jamppa 18,0 kg, Jari 12,2 kg, Harri 11,7 kg ja Jori 21 kg

Soutajat: Pietu 80 kg, Vesa 21 kg, Teppo 10,7 kg, Pekka 26,9 kg, Göran 5,0 kg ja Musu 1,0 kg

kova1.jpg

kovat2.jpg

Nuorempi Kuosmanen, eli Veikko näytti kuitenkin närhen munat koko porukalle ja kantoi kotiin ihmeteltäväksi 16 kilon Kojamon. Alla oikealla Veikko ja vasemmalla Veikon laksi. Soutajana tetysti Pietu. Nuoriso-osasto on jyrännyt Lohirannassa siihen malliin, että vanhemmat huru-ukot voivat pysyä jo pois joelta.

kovat3.jpg

Lohirantaan on perustettu myös sääpalvelu, ja vastaavana sääukkona toimii kokkimme Tono.

Jos kokin asusteisiin kuuluu karvalakki, on odotettavissa räntää. Tapsantahti-tyylinen olkihattu tarkoittaa hellettä, ja lippalakki kuluu välimallikelien varustukseen. Soittakaa meille hintaan 22 euroa/min + pvm + ppm + lapinlisät + alv 55%, Tono vastaa, ja jos ei vastaa, meidät tavoittaa pubilta.

kovat4.jpg


 

Pojasta polvi parani
perjantaina 4. heinäkuuta 2008

Nuorimmeinen Heinonen, eli Petteri, se pisti perheen saamamiesasiat kerralla järjestykseen.

Isän edellisen päivän 13,7 kiloa kopsahti komiasti rikki, josta ohessa todisteena upeaakin upeampi 17,6 kg NAARASLOHI!
Kuvassa Toivo se ihmettelee, ja Petterillä pyörii vieläkin lakki päässä :O.
Sananlasku “Mihin koira karvoistaan pääsee” tiedetään tässä perheessä, sillä suurlohi otti äidin sitaisemaan perheen lapinkoirasta tehtyyn perhoon. Ja tämä tarina on tosi!

pojasta.jpg


 

Heja Jakka!
torstaina 3. heinäkuuta 2008

Veljekset kävivät jälleen ja kalaa lähti kohti Turkua ja Göteborgia.
Ensin se meinasi poikia masentaa, kun kalaa ei kuulunut. Pohtivat jo sitä, että kannattaako Tenolle jatkossa enää tulla. Vaan siitä se alkoi. Ensimmäinen seitsemän kilon laksi teki tepposet, ja veti kaikkien vapojen siimat nippuun. Veljekset eivät suinkaan jääneet neuvottomiksi, vaan pistivät siimanipun puukolla poikki, ja kala käsin siimasta kiskoen veneeseen. Kala tuli nätisti, vaan kieli oli kipeä. Toinen 12 kilon kala olikin sitten ilkeämpää sorttia, ja aiheutti kunnolla töitä. Kolmas ja viimeinen, muistaakseni n. 8 kg kala oli tarttunut lähtöpäivän aamuna siinä vaiheessa, kun vehkeitä kelattiin jo kotirannassa ylös. Mtähän ensi kesä tuo tullessaan..

jakke1.jpg

jakke2.jpg


 

Team Hollolan Uistin
torstaina 3. heinäkuuta 2008

Tällaisia kuvia saa harvoin. Komeiden kalojen lisäksi (13,7 kg ja siitä alaspäin) kuvassa on Heinosia neljä sukupolvea, eli poika, isä, isänisä ja isänisän setä. Nimet vasemmalta oikealle Petteri, Ari, Aimo ja Toivo Heinonen. Kunnioitettavaa…

teamhollola.jpg


 

Kuva puhukoon puolestaan
maanantaina 30. kesäkuuta 2008

Tässäpä kuva Rytingin foorumijuttuun liittyen.

kovatpuhukoon.jpg


 

Onninen yhdellä…
sunnuntaina 29. kesäkuuta 2008

Hyvää ja aurinkoista huomenta kaikille tasapuolisesti – varsinkin lohestajille.
Olosuhteet ovat olleet pahat, etenkin joella olleille. Rantaviiva loppuu veneitä kiskoessa, mutta sitkeimmät jaksavat silti yrittää. Sitkeimmät yleensä myös usein palkitaan, tästä osoituksena Onnisen porukan, tässä tapauksessa Pekka Materon 9,5 kg. Vesi nousee, veneet seilaavat pajukossa, mutta Pekka hymyilee :).

onninen1.jpg


 

Voi ….tana
lauantaina 28. kesäkuuta 2008

Ohjelmistokehittäjältä lienee mennyt päivärytmi sekaisin, sillä samana päivänä tehdyt tarinat menevät väärään järjestykseen, eikä korjaavaa nappulaa ole vielä tehty.
Tästä lähtien siis max. yksi päivitys/vrk, vaikka välillä olisikin paljon asioita kerrottavana :P.


Mitä minä sanoinkaan :-)
lauantaina 28. kesäkuuta 2008

Jälestä päin on helppo olla viisas, mutta niinhän siinä kävi, että Aslakin kortto on nähty jo Jäämerellä saakka.
Alkupäivän saldo on 15,5 kg, ja saamamies Torholan on kuvassa lähes helppo olla, jos ei käsien puutumista oteta lukuun. Tätä Torholan naapuripunkanmies “sammaani” ei osannut ennustaa, mutta sehän ei kuulu työnkuvaankaan :D.

pappa.jpg


 

Lohirannan uusi sammaani
lauantaina 28. kesäkuuta 2008

Palvelutarjontamme laajenee – taas. Jo perinteisten kuningaskrapularetkien seuraksi olemme löytäneet uuden asiakaspalvelumuodon: sammaanipalvelu.

Meidän sammaanimme ei tosin ole kiinnostunut elämänohjeiden ja tulevaisuuden lupauksien antamisesta, vaan keskittyy lähinnä kyseiseen päivän aamuun, iltaan ja yöhön. Asiaa ei siis pidä sekoittaa norm. shamaaniasioihin.
Ainoa huono puoli sammaaniin toimissa on se, että lohen saamisen aikataulua sammaani ei millään tapaa osaa ennustaa, vaan se täytyy osata itse.

Toisaalta sammaanin aikataulu on jo usealle vuodelle varattu, joten varataksenne ajan Teille sopivaan aikaan, esim. vuodelle jotain, kannattaa soittaa ajoissa :P.

shamaani.jpg


 

Aslakin kortto katosi
perjantaina 27. kesäkuuta 2008

Kovasti oli Kylmäniemen Aslak jo huolissaan, kun tällekin kesälle ovat vavat kovasti taipuilleet, mutta mitään ei veneen pohjalla näy.
Tämä päivä toi kuitenkin tervetulleen muutoksen asiaan, kun Rinne-mökin asukkaista Torhola väsytteli metrisen pölkyn jääkellariin.
Vesi nousee, mutta Aslakin kortto katosi tulvien mukana alavirtaan :D.


Jussi “samastareijästä”
torstaina 26. kesäkuuta 2008

Jussi Alahurulan porukkakin sai toisella luvalla pään auki. Turhia hötkyilemättä porukka odotteli veden laskua, ja kun oikea hetki tuli, kalat kannettiin jääkellariin. Viime vuoden tapaan kalat tulivat jälleen lähes “samasta reijästä”.
Kalat ovat 13 ja 14 kg ja saajat Hannele Koivisto, Kimmo Havinen, Jussi Hanhinova ja Jussi Alahurula.

jussi.jpg


 

Joki antaa, ottaa, palkitsee
keskiviikkona 25. kesäkuuta 2008

Latvian pojille kävi juuri otsikon tavalla. Eilisilta antoi ulkoa tarttuneen reilu 12 kilon lohen, joka herrasmiesmäisesti palautettiin jokeen.

Tänä aamuna joki palkitsi, sillä Jalvesta tarttui hieman jyhkeämpi kala. Painoa oli kertynyt 21,5 kiloa.
Siis rannalta, Jalvesta ja perholla. Kova juttu.

palkitsee1.jpg

palkitsee2.jpg

palkitsee3.jpg


 

Eero tuli, näki, jne…
tiistaina 24. kesäkuuta 2008

Loppuviikko on sujunut suhteellisen rauhallisesti kalan tulon kannalta. Kulkututuksen jälkeen kuluu päivä pari kalan rauhoittuessa ja palaillessa normaali paikoille, ja kylmä vesikin haittaa hieman harrastusta.
Könkään alapuolinen alue ei ole antanut mitään suuresti mainittavaa ainakaan soutajille, ja Lohirannan seudultakin on pyydetty pääasiassa metrisiä “kojootteja”. Jokunen nousukala on toki kotirannan seutuvilla nähty – jopa veneessä.

Kauppilan Eero saapui perjantaina, ja viritteli pulikat ja palikat lauantaiaamua silmälläpitäen.
Lohirannan väen ollessa Jäämerellä, verrytteli Kauppila joella.
Takaisin oli kiire koska tuli jo lupailtua porukalle, että Eero saapuu portaita ylös kädet notkuen.
Väärässä olin taas, sillä vain yksi käsi viisti maata. Isompi oli päässyt karkuun.
Lohdutukseksi oli tosin tullut yksi metrinen pulska nousukas Lohirannan pakastinta koristamaan :D.

eeronaki.jpg

Paikallisten soutajien juttuja kuunnellessa Lohiranta on päättänyt järjestää pienen kilpailun.
Eniten sakkolappuja kauden päättyessä kerännyt soutaja saa hienon prenikan rintaan.
Emme toki yllytä laittomuuksiin, sillä vieheiden laskeminen Piltamossa sekä Jalven alapuolisessa koskessa ilman moottoria kuuluu, tottakai, urhean suomalaismiehen perusharrastuksiin.
Sitä kuitenkin harmittelemme, että jollekin saattaa käydä vielä vahinko, ennenkuin tulee järki käteen.

Muistutamme vielä siitä toisesta kilpailusta, jossa voittajaksi selviytyminen ei vaadi muuta kuin sivustolle rekisteröitymisen. Maanantaina 16.6. arvomme viisi hienoa Tenojoki.net t-paitaa, ja voittajien nimet tulevat löytymään sivuiltamme alkuviikon aikana.


 

Onneksi juhannus meni
tiistaina 24. kesäkuuta 2008

Siinä meni taas suomalaisen juhannuksen jälkimainingeissa vielä norjalainenkin jussi, ja silti unohtui kokko polttaa. Onneksi nyt se jo helpottaa. Kalarintamalla on hieman hiljaisempi hetki, sillä vesi on taas kevätkorkeudessa. Joitain kaloja on tosin silti tullut Lohirantaankin. Kuviakin laittaisin, mutta ensin pitää löytää kamera.


 

Pyörivä pyörä ei jäkälöidy
keskiviikkona 18. kesäkuuta 2008

Viikonloppu ja alkuviikko on ollut tapahtumarikasta. Ohessa muutama kuva todisteeksi siitä.
Retkeily alkoi siitä, että lauantain iltaoluille lähtiessä sattui pikku vahinko. Meidän takapenkkiläisten mielestä tapaus oli kyllä äärettömän hauska. Kaveri ei päässyt lausetta loppuun, todetessaan, että “Katohan vaan, kun lähtee kohta pyörä irti”. Sitten se lähti kohti Njallavaaraa. No, onni kuitenkin onnettomudessa, sillä mitään vakavampaa ei tapahtunut ja uusia rommelin osia saa Veholta. Huomaa kuvassa, etä kuskiakin jo naurattaa.

Toinen kuvan aiheena on tyhjä katse. Lohestajallakin se tuppaa olemaan joskus samanlainen.
Tämä mulkosilmä ei onneksi tullut Tenojoesta vaan jäämerestä ja painoa oli 20 kg huitteilla.

Kolmannessa kuvassa päästään itse asiaan. Poikien maanantai-illan aloitus alkoi paremmin kuin hyvin, sillä ensimmäisellä laskulla tarttui 16 kg laksi, joka tuli vielä onnistuneesti veneseen saakka.

renkaaton.jpg

isopaa.jpg

japikat.jpg